RMC kasvaa uudenlaisella yhteistyöllä

Teksti Irma Capiten    Kuvat Jussi Vierimaa

Meriteollisuus kasvaa uudenlaisella yhteistyöllä

Case

Rauma Marine Constructions Oy on osoitus paikallisen ja kansallisen tahdonvoiman, ammattitaidon ja yhteistyön mahdista. Rauman telakan toimintaa jatkava yhtiö tekee uudenlaista tiivistä yhteistyötä kumppaniensa kanssa.

Case

Rauma Marine Constructions Oy on osoitus paikallisen ja kansallisen tahdonvoiman, ammattitaidon ja yhteistyön mahdista. Rauman telakan toimintaa jatkava yhtiö tekee uudenlaista tiivistä yhteistyötä kumppaniensa kanssa.

Syksyisenä perjantaina Raumalla Lahikarin rannalla käy kuhina. Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC:n) 50 hehtaarin alueella telakan reilut sata työntekijää työstävät saarta Dubaihin, huoltavat Arctia Oy:n jäänmurtajaa ja rakentavat aluksia, joista asiakkaiden sopimukset kieltävät toistaiseksi kertomasta.

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta kolme vuotta sitten tunnelmat olivat huomattavasti synkemmät. Paikalla toiminut korealaisomisteinen STX Finland ilmoitti telakan lopettamisesta. Rauman kuusisataavuotista telakkakulttuuria oltiin lakkauttamassa. Telakan pelastusoperaation alkusysäyksenä Rauman kaupunki osti maaliskuussa 2014 STX Finlandilta koko telakka-alueen. Operaation ideoivat liikkeelle raumalaiset Aarno Mannonen ja Ari Salmi. Mannonen oli toiminut pitkään telakan johtajana. Toimitusjohtajaksi saapui merenkulun kansainvälisissä johtotehtävissä toiminut Heikki Pöntynen, raumalainen laivanrakentaja kolmannessa sukupolvessa. Nyt samaisella tontilla usko tulevaisuuteen on kirkas. Suomalaisomisteinen RMC työllistää hetkittäin noin 400 henkeä, joista 50 omaa henkilökuntaa.

”Rauma on maailman paras prototelakka ja täällä kyetään toteuttamaan vaativia erikoisaluksia. Myös toimitusvarmuus ja siihen liittyen aikatauluissa pysyminen ovat Rauman brändin vahvuuksia”, Heikki Pöntynen toteaa.

RMC-Pontynen

”Meriteollisuutta ei pitäisi nähdä yksittäisten toimijoiden kautta vaan arvoketjuna, harmoniassa toimivana ekosysteeminä. Tavoitteemme on siirtyä me ja te -mallista yhdessä tekemiseen, telakkayhtiö RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen korostaa.

Pyöreän pöydän malli  

Pöntynen on tuonut Rauman telakalle uudenlaisen liiketoimintamallin. Hän on tietoisesti vieraannuttanut RMC:n alihankintaketjutyyppisestä ajattelusta, joka on alan perinteinen toimintatapa.

”En edes käytä sanaa alihankinta, mieluummin puhun kumppaneista. On tärkeää löytää kumppaneita, jotka ymmärtävät arvomme ja sitoutuvat samoihin asioihin kuin me.”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Pöntynen kutsuu varhaisessa vaiheessa − jo ennen tarjouspyynnön tekemistä − projektin eri tahot saman ”pyöreän pöydän” ääreen.

”Esimerkiksi Mols-Linienin kauppa lähti liikkeelle siten, että kutsuimme samaan huoneeseen pääkumppanit, kuten suunnittelutoimiston, sähköurakoitsijan, hyttialueen kokonaistoimittajan ja koneistopuolen ammattilaiset. Alihankkijamallista poiketen projektin kokonaisuus ja hinta mietittiin yhdessä kohdilleen.”

Projektin edetessä eri tahot kokoontuvat tasaisin väliajoin yhteen.

”On tärkeää, että saadaan väki proaktivoitumaan ja keskustelemaan keskenään, ei vain meidän kauttamme. Telakalle on järjestetty projektikeskus, jossa eri yritysten avainhenkilöt tekevät yhdessä töitä. Kumppaneista muodostuu tavallaan telakan oma projektiosasto.”

Meriteollisuus arvoketjuna

Pöntynen puhuu paljon myös arvoketjuista, jotka ovat kumppanuusmalliajattelun kanssa samaa sukua.

”Ne ovat seuraava kehitysaste. Alamme arvoketju ulottuu koulutuksesta loppukäyttäjään, ja taustalla on tutkimuslaitoksia ja soveltavaa tutkimusta. Esimerkiksi Norjassa on pitkät perinteet toimivalle arvoketjulle. Siellä on klustereita, ja operaattorit, rakentajat ja pankit toimivat hienossa symbioosissa. Suomessa toimitaan vielä hajallaan.”

RMC:n tavoitteena on toimia aikaisempaa tiiviimmässä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Pöntynen uskoo, että sitä kautta Suomi voisi olla maailman ykkönen esimerkiksi arktisessa teollisuudessa.

”Meriteollisuutta ei pitäisi nähdä yksittäisten toimijoiden kautta vaan arvoketjuna, harmoniassa toimivana ekosysteeminä. Tavoitteemme on siirtyä me ja te -mallista yhdessä tekemiseen. Uskon, että siinä on tulevaisuutemme.”

RMC

Raumalla on satojen vuosien laivanrakennusperinne. Viimeisten 70 vuoden aikana telakalta on lähtenyt 1500 alusta.

Tekosaaria ja merivoimien aluksia

RMC:llä on solmittuna ja kehitteillä merkittäviä sopimuksia, joista suurimpia ovat aiesopimus Puolustusvoimien kanssa neljästä jääolosuhteissa toimivasta aluksesta, tanskalaisen Mols-Linienin 158-metrinen matkustaja-autolautta ja Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin rakennettavat tekosaaret. Suurten tilausten taustalla on Rauman pitkäaikainen hyvä maine laivanrakentajana. Sitä on kuljettanut maailmalle viimeisten 70 vuoden aikana noin 1500 laivaa.

Yksi mielenkiintoinen projekti, virkistysalue Dubaihin, saatiin jo päätökseen.

”Virkistysalue kuljetettiin viime talvena meritse seitsemän palan erissä luksushotelli Burj Al Arabin edustalle. Se lähti meiltä 30 asteen pakkasissa, ja perillä oli 40 astetta lämmintä. 10 000 -neliöisellä kelluvalla keskuksella on muun muassa miljoonakiloinen hiekkaranta ja ravintoloita”, Pöntynen kertoo.

”Parhaillaan työstämme tekosaaria. Keväällä alkaa Mols-Linienin aluksen rakentaminen.”

Tilauksia moneksi vuodeksi

Telakka-alan sopimushedelmät ovat vuosikausien rakennusprojekteja ja vaativat runsaasti rahoitusta, sillä alan käytäntöjen mukaisesti tilaukset maksetaan pääosin vasta alusten luovutusvaiheessa. Niinpä RMC:n omistuspohjaa laajennettiin viime vuoden lopulla. Mukaan tulivat Taaleri, Finda ja Teollisuussijoitus.

Tilauskirjaa on nyt tiedossa vuodelle 2018 asti ja Puolustusvoimien aiesopimuksen toteutuessa vuoteen 2024 saakka. Tilaussopimusten työllisyysvaikutus on yli tuhat henkilövuotta. Telakan merkitys Rauman kaupungille ja koko Suomelle on huomattava.

”Merkitystä voi verrata kansantaloudellisesti paperiteollisuuteen, mikä ilmenee pian julkaistavasta työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksesta.”

Heikki Pöntynen

  • Rauma Marine Constructions Oy:n toimitusjohtaja.
  • Diplomi-insinööri, EMBA.
  • Syntynyt 1965.
  • Marine- ja offshore-sektoreista vastaava johtaja suunnittelu- ja konsulttiyhtiö Elomaticissa 2009−2014.
  • Säilytysjärjestelmiä ja teollisuuskalusteita valmistavan Sovella Oy:n toimitusjohtaja 2007−2009.
  • Myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja konepajayhtiö Finn-Powerissa Suomessa ja Italiassa 2004−2007.
  • Johtotehtävissä lastinkäsittelylaitteita valmistavassa MacGregor Groupissa (kuuluu Cargotec-konserniin) Suomessa, Kiinassa, Hongkongissa ja USA:ssa 1993−2004.
  • Meriteollisuus ry:n hallituksen jäsen.

Rauma Marine Constructions Oy

  • Suomalainen laivanrakennusyhtiö.
  • Erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien alusten suunnitteluun, rakentamiseen ja huoltoon.
  • Suurimmat omistajat: Taaleri 21,3 %, Tesi 17,6 %.
  • Liikevaihto noin 20 milj. euroa.
  • Työllistää sopimusvalmistajineen noin 400 henkilöä.